Mimmin Kotona

Me ollaan lähes joka talvi käyty lomailemassa viikko Lapissa. Tämä talvi ei ole poikkeus, vaan tiedossa on taas reissu. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat viime talven reissulta. Ajattelin nyt ennen reissua kirjoittaa meidän valmisteluista jotain hieman  ja palataan itse lomaan sitten sen jälkeen. Olen aina tykännyt tehdä listoja. Suunnitella asioita etukäteen mahdollisimman hyvin. Voitte kuvitella miltä tuntui esimerkiksi odottaa synnytystä,  kun ei tiennyt yhtään että koska alkaa tapahtua. Ollaan lähdössä tälläkin kertaa reissuun niin,  että mukaan lähtee mun lähimpiä sukulaisia. Yhteensä meitä on 6 aikuista ja 3 lasta. Varattiin mökki jo viime syksynä, sen kanssa on aina pitänyt olla ajoissa jos on halunnut kunnolla vaikuttaa mm. hinta-laatu -suhteeseen. Mä itse pääsen melko helpolla suunnittelemisen ja valmistelemisen suhteen,  koska äitini on pääasiassa suunnitellut ruokalistan ja on tavallaan päävastuussa sen toteuttamisesta. Isäni kans

Imetys.  Asia, joka jakaa usein mielipiteitä vahvasti ja nettifoorumeilla kuumentaa tunteet todella nopeasti.  Nyt kun viimeisin imetystaipaleeni on nähtävästi tullut päätökseensä, voisin kertoa omia ajatuksiani imetyksestä ja samalla meidän imetyshistoriaa. Imettää voi pitkään tai lyhyesti, täysin tai osittain. Tai sitten voi olla imettämättä. Olen aina ollut - ja olen edelleen - sitä mieltä, että jokainen äiti ja perhe päättää mikä itselleen on parhaaksi. Minulla on jokaisen lapsen kohdalla ollut alkuun sama ongelma, liian iso rinnanpää ja liian pienisuinen vauva. Kaikki kolme imetystaivalta ovat sujuneet täysin eri tavalla. Esikoisen kohdalla imetys alkoi takkuillen. Käytettiin rintakumia ensimmäiset 2kk ja siinä samalla sai poika korviketta pullosta. En tainnut esikoista täysimettää missään vaiheessa. Poika aloitti soseet jo 4kk iässä ja imetys lopulta päättyi melko tarkkaan pojan ollessa 6kk.   Näemmä en ole ottanut ainuttakaan imetyskuvaa kahdesta ensimm

Voisin kirjoittaa pienen esittelytekstin meistä. Allekirjoittanut on 32-vuotias sairaanhoitaja. Työskentelen tällä hetkellä ikääntyneiden parissa. Sydäntä lähellä ovat perhe ja eläimet, hiljalleen tärkeäksi osaksi elämää on tulossa myös liikunta. Liikunnasta ja sen tärkeydestä juuri mun kohdallani, voisin tehdä kokonaan oman postauksen jossain vaiheessa. Mies, kulkee täällä nimellä E, on pari vuotta vanhempi. Sähköautomaatioita asentaa työkseen. Rakastaa luontoa ja autoja. Ei varmaankaan täällä nouse kovin isoon rooliin, mutta varmasti joissain väleissä aina vilahtaa hieman mukana. Esikoinen on ihan pian 9 vuotta täyttävä poika. Tykkää Minecraftista ja joistain tubettajista joiden nimistä ei ole äiti ihan kärryillä :D Sähly on osoittautunut juuri pojalle sopivaksi harrastukseksi. On äärimmäisen herkkä, empaattinen ja huolehtiva persoona. Hiljalleen on alkanut näkyä esi-murrosiän oireita, joten ovet on kyllä paukkuneet ja äiti ollut entistä tyhmempi. Keskimmäin

Välttelen enää nykyään tekemästä mitään lupauksia vuoden vaihtuessa. Nytkään en varsinaisia lupauksia ole tehnyt. Päätöksiä kylläkin. Jos niillä nyt niin isoja eroja onkaan. Ja toisaalta, nämä päätökset olisi voinut ja pitänytkin tehdä vaikkei vuosi olisikaan vaihtunut.  Viime kesänä alkanut kuntospurtti hyytyi loppusyksystä, kun teloin polveeni melko ison haavan.  Se esti säännöllisen rankemman liikkumisen useamman viikon.  Ja nyt kun vuodenvaihteen tienoilla jalka lopulta kunnolla parani ja pääsin taas lenkille ja salille,  niin voitte vaan arvata kuinka kamalaa pakkopullaa se taas nyt alkuun on. Mutta se nyt tosiaan on ehdottomasti isoin näistä päätöksistä mitä tein, liikkua pitää enemmän. Paljon enemmän.  Samalla pitää alkaa syödä enemmän - ja nimenomaan oikealla tavalla enemmän. Ajattelin myös päättää päivittää tätä useammin.  Pahasti päässyt unohtumaan koko blogi kaiken muun keskellä.  Mutta nyt päätän säännöllisesti ottaa aikaa kirjoittaa t

Olen sitä mieltä, että jokainen vanhempi tarvitsee säännöllisesti pientä vapaata arjesta. Samalla kun vanhemmat saavat ns. lomaa lapsistaan, saavat lapset samalla kokemuksia ja sitä samaa lomaa muiden kuin vanhempiensa kanssa. Oli sitten hoitajina isovanhemmat, kummit, sedät/enot/tädit, vanhempien kaverit tai muu läheinen. Yhtä tärkeää kaikille osapuolille. Me ollaan siitä onnekkaassa asemassa, että lapset pääsee säännöllisesti isovanhemmilleen hoitoon. Jos koskaan tarvitaan hoitoa, oli se sitten päiväksi tai yön yli, niin se järjestyy. Yleensä niin päin, että anoppi hoitaa ne päivän hoidot ja mun vanhemmat yön yli.  Vielä onnekkaampia ehkä ollaan sen suhteen, että meillä ei aina tarvitse edes olla mitään menoa, että lapset lähtee lomailemaan. Mun äiti muutaman kerran vuodessa vain ilmoittaa päivän koska tulee hakemaan lapset tai odottaa, että me viedään lapset sinne. Ja samalla ilmoittaa päivän, koska lapset palaa kotiin. Kerran tai kaksi vuodessa ovat noin viikon pois k